tiistai 15. helmikuuta 2011

Puuhailuja iltoihin



Lähikuvaa virkkailuista...

Sain tuliaisia kotokulmilta, kassillisen matonkuteita virkattavaksi.
Pyörylöitä syntyy pikkuhiljaa illan tunteina ja jopa yön... :)
Sisustus muutti väriään, siispä matotkin uusiin sävyihin. Tällä erää ruskean sävyjä, oranssia ja tilkka vihreääkin saa paikan kämpästäni :)
Kymppi numeron koukku ja kaikenlaisia kuteita jättilapuiksi!

perjantai 4. helmikuuta 2011


Vuosi 2011 alkoi kotomaisemissa lomaillen. Koulutohinat kahdessa opinahjossa ovat hallinneet suurimmaksi osaksi elämääni. Toki olen muistanut olla välillä likeistenkin kera. Mummukkana oleminen on uusia asioita ja mahtavimpia myös! :) Välimatka lapsenlapsen ja likeisten luo on pitkä, mutta aina kun mahdollista, matkaan katsomaan.

Uusia tuulia 2011




Jokunen tovi vierähtänyt viime kirjoituksista ja kuvista...
On aikoja, jolloin ei "kirjoituta", on vain, elää :)
Mieli on kuitenkin päivittää jotain touhuiluja alkaneelta vuodelta.