perjantai 24. huhtikuuta 2015

Huhtikuun sateita

Keskiviikkoinen haravointi auringon paistellessa kivasti.
Mummukan kanssa hommatöissä ;)






































Aamun näkymä ikkunasta
Onhan se lumi kaunista ja rauhoittavaa hissukseen sadellessaan. Eilinen lumisade saapui meille suurina tikkulaatikon kokoisina lempareina, rätteinä suorastaan. Maisema muuntui hetkessä peittyen valkoiseen huntuun. Edellinen ilta oli haravoitu pihamaata ja kasattu lehtiroskia keoiksi odottamaan seuraavan päivän kärräystä. Kasat saavat nyt olla. Tänäkin aamuna satoi valkoista lisää.

Kevään kanssa kuurupiiloa leikitään.
Kevät meitä vedättää.
Piiloon hyppää hunnun alle.
Odotusta vielä kulkijalle.

Tahtois jo maailmalle!

Kevään merkit voi tunnistaa,
kannan alla kutkuttaa.
Vihertävä oras nostaa päätään,
houkuttelee meitä lähtemään.





Juuri haravoitu alue peittyi valkoiseen huntuun yön aikana.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aprillipäivä

Aikainen huhtikuun aamu alkoikin auton pakkaamisella. Aprillipäivän aamussa matkattiin mielikuvituksen tuotosten kera kohti Varkautta. Kävimme siskon ja ystävän kanssa rakentamassa taidenäyttelyä huomiselle. Saan jakaa hyvää mieltä ötököitten ja muidenkin hassujen hahmojen kautta koko huhtikuun Taidekeskus Väinölässä.
Tässä pieni vilautus paikan päältä. Kuvassa oleva aukko on yksi ihanista yksityiskohdista näyttelytilassa. Eräs ensimmäisistä ötököistäni sai paikan aukosta. Siinä on hyvä seurailla tuloja ja menoja. Ovathan toki myös ötökän kaverit levittäytyneet näyttelytiloihin :)


Huomenna on siis jännää luvassa lisää, avajaiset ja toivottavasti monta näyttelyn kurkkaajaa :)