perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusaattona

Aurinko paistelee uhkeiden tummien pilvien lomasta, kaunista!
Kävin kuvailemassa tuotteitani venhon pohjalla, pihamaalla ;)
Otan siis varovasti juhannusta vastaan.




Kuvien kera toivottelen mukavaa juhannusta ja viikonloppua kaikille :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

kuluneen päivän satoa...

Tänään on ukkonen ja jäärakeet vilvoittaneet maisemaamme täällä Etelä-Savon kolkassa.

Rakeet olivat aika kookkaita ja niitä tuli paljon.


Aikaisemmin aamulla paistoi vielä aurinko. Kävin lenkillä ja kuvailin tulomatkalla kaunista luontoa. Takerruin kuvaamaan makrolla ja sain yllätyksekseni aivan kivoja otoksia muutaman kappaleen verran. Ötökkäteemani jatkuu siis kuvatessakin. Kärpäset, kuoriaiset ja toukat on tällekin päivää kohdalle osuneet. Suurimmat "ötökät" kuitenkin ovat odottamassa esiintuloaan "verstaassani".

Alhaalta kurkottaen...


Idänlehtikuoriainen voi olla tämä matkaaja.

Kärpäset tungeksivat ihan tämän kaunokaisen kimpussa. Vanhan koulun kukkapenkin asukki...
Kauniita ovat kuvat kesäiset, vaikka sitten rakeillakin:)
Omat tuotokseni saavat vielä kurkata sivun kulmasta tänne ;)

Juhannukseen matkaten

Maanantainen päivitys ahertajalta.
Eilinen sujui sukkelaan virkaten mattoympyröitä ja istuimiksi sopivia kakkaroita:) Näitähän voi käyttää miten vain mielikuvitus antaa ajatusta. Voisipa vaikka yhdistää  rinkuloita ja tehdä niistä taideteos. Itse pidän näitä tuoleilla, lattialla ja istuintyynyinä.

Kuvassa on myös rinkula tyyny ;) Massalintu on maskeerauksessa tyynyllä...

Eilisen aamun virkkauspaikalta terassilta otettu kuva.



Huovuttamani ympyrät päätyivät virkkauksen reunustamiksi.

Nämä kakkarat matkaavat rintakukiksi tai taulujen somisteeksi.

Pitsikoukulla ja ohuella pellavalangalla virkattua reunaa.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Sateisen perjantain kuvituksia ja huvituksia

Aamulenkillä kostea maisema tuoksui raikkaalle ja salaperäiselle suorastaan. Sivukylän raitilla mäkeä ja mutkaa, metsän sopukoita sammaleisia, lintujen laulua sekä kukoistavaa kasvillisuutta väreissään.




Kalat kiehtoo ja jokusen olen saanut sen verran hidastamaan, että kuvaan jäivät. Tunnistaako joku lajeja? ;)

Pulleahko on masu tämän..

Tämä  verkkaisasti uiva herra lienee turhat kesäkiireet karkoittanut jo...


torstai 13. kesäkuuta 2013

Menijää monta, kummaa ja hulvatonta ;)

Polskuttavat ja kohtaavat matkoillaan vesireiteillä. "Hei, mistäs tulossa, vaiko menossa"?

Pöllöillään !

Kuvia kehyksiin...

Kortteja, tauluja, onnitteluja, toiveita toivojan mukaan :)

Ylösalaisin ja niin sekaisin, hyvästä mielestä ja hassuista tuotoksista ;)
Herra vanha herra. Seepiana kiitos ;)
Matkalla ajatuskuvasta tauluksi...
Lasten kekkereiden lippusiimaa omin piirroksin ja ommellen :)



Tänä aamuna...

Sää on hieman viilennyt, mutta aurinko paistaa ja linnut laulaa kauniisti. Aamukahvi terassilla maistuu hyvälle, kutsuvalle päivään torstaiseen :)
Edellinen ilta hujahti nopeasti piirrosten ja muiden töitteni parissa. Kehystin muutamia tuotoksiani ja hahmottelin uusia "otuksia" odottamaan syntyään.
Tapaaminen kahden hassun :)

Peikot ja menninkäiset mielikuvituksen kummajaiset...

Monenlaista ajatusta kuvin kummin...

Koivun katveessa venho lepuuttaa luitaan.

                 
Yksi lemmunenkin on kurkkimaan tullut ;)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Terveiset matkaltani :)

Olen matkalla,
kulkijana kummastelevana,
tutkijana tuntosarvin.

Matkani maisemissa,
jännitettä siivissä,
lepatusta lentoreitissä.

Surraan ja pörrään,
maistelen ja haistelen.



Pysähdyn ja lataan,
lisää surinaa siipein rataan!