maanantai 29. helmikuuta 2016

Lumimaa

Nyt sitä on ja piisaa, lunta :)
Olenpa saanut kolata ihan ja monet kolalliset.
Viikon ajan sain viettää hetkiä mummoillen. "Enska" väritti maiseman riemukkaaksi ja värikkääksi. Maalattiinkin ihan oikeasti. Uusi lintulauta töröttää nyt paikallaan ja tintit monet viihtyy uudessa jyväjemmassaan.

Tämä on suuri jyvähuvila, saranat katossa ja sopii kaatamaan suoraan säkistä :)
 
Lumijuttuja tehtiin myös metsään. Viime vuoden metsäpolku lapioitiin auki. Samalla välietappina toimi pulkkakumpu, josta sai ottaa vauhteja:)
 
Metsäreitin avausta

Metsäreitin varrelta

Pulkkamäen kunkku valmistautuu laskuun :)
 

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kuunkurkottajat


 


Matkatessa aamun junassa,
maisemassa valkeassa.
Hihitystä saatoin kuulla,
vaunun äänien lomassa.
 
Pohtivatko suuntaa uutta,
menomatkan pituutta?
Vai avatako koittivat,
laukun soljet hatarat?
 
Matkalaukun kanssa astelin,
hymy suupielissä tietenkin!
Laukun kanteen koputin,
määränpäästä ilmoitin.
 
Avautui ovet uuteen monelle,
lumilampaalle, etanalle, ketulle, sudelle.
Mahtuipa mukaan myös vanha puu sekä kuu,
tarinan tärkeitä myös juu!
 
-Mari-

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Tuumailuja

 
Tässäpä raide- ja julkisen liikenteen kannattajan odotushetki Varkauden asemalla 13.2.2016.
Jäi aikaa pohtia omia junamatkoja ja reissujen kulkuja.
Junassa on hyvä matkustaa. Hetki on hieno antaa raiteiden viedä ja etenkin nauttia maisemista, junan äänistä, tuoksuistakin. On kohtaamisia, sattumia, hienoja hetkiä. Se on vaan NIIN oma maailmansa :)
 
Kuljen työkseni paljon satujen siivillä tarinoiden ja hahmojen maailmoissa. Junan kyydissä on jotain samanlaista viehätystä ja taikaa. Kunpa kiskot kuljettaisivat meitä vielä moniin seikkailuihin näiltäkin kulmilta :)
 
 
Tuolta se tulee,
tulee mun juna.
Kesät talvet
kiskoilla kiitää.
Odotan innolla
tänäkin aamuna,
määränpää
seuraava siintää.
 

 
 
Tuonne se menee
menee mun juna.
Ainakin vielä
tärkeällä tiellä.
Mahtava maisema,
junan ikkuna,
matkatessa parhaiten,
viihdyn mä siellä!
 
 
 
 

tiistai 2. helmikuuta 2016

Toinen toista kakstuhatta kuustoista

 
 
 
 


1. Hissukseen hiivin lumen päällä,
ettei pääni olis jäällä.

2. Kaveriksi mukaan kottarit nappaan,
hiekkaa niihin tahdon lappaa.
3. Apurina on rautalapio oiva,
routaan osuessaan kovin soiva.
4. Sitkeä yritys kyllä palkitaan,
 hiekkaa voi nyt ammentaa.
5. Huiskin murut sinne tänne,
ei liukastele myöskään kenkänne.
6. Ollaan silti varotellen näillä,
luikkailla ja kiiltävillä lumenalusjäillä!