tiistai 18. syyskuuta 2012

Syksyyn 2012

Matkustelua suuntaan ja toiseen,
junan vaunusta katson, kun maisemat vilisevät ja vaihtuvat.
Olen kyydissä, minne menenkin.
Hieman haeskelen paikkaani kartalla.
Lähempänä tuntuu olevan asia kuitenkin.
Muutosta aistittavissa tunnelmissa :)
Antaa tuulen kuljettaa, turha surra tulevaa!
Opit otan vielä monet, koulusta ja elämästä.
Jossain kohtaa helpottaa ,
paikkani löydän kun aika on.



Siinäpä olikin aamun ajatuksia suuria :)
Muutama viikko kouluelämää takana uusin ja entisin etenevin opinnoin höystettynä. Matkat taittuvat vielä yhteen suuntaan lisää. Toinen opinahjo Muurlassa matkusteluissa ja kokemuksissa on lisänä. Uusi maailma ja uudet ystävät samalla, mahtavaa! Olen opinnoista innoissani, utelias. Suunta on menoillani nyt selkiintymässä, arvelen.


Maalailuja aloittelin kesällä kotokulmilla ja jatkuvat opintojen myötä. Kuvassa on voimaa, ulottuvuuksia ja sanatonta puhetta, itselle ja muillekin.(taideterapiaopinnot pistävät pohtimaan lisää asioiden kulkua ja tekemisen meininkiä eri menetelmin) :)




Olen piirrellyt muutamia kortteja ystäville sekä suunnittelen jotain myytäviä "jutskia" syksyyn ja talvelle. Aina on jotain pientä viritteillä mielessä, eri asia, milloin sitten pomppaavat elämään ja konkretisoituvat tuotoksiksi.



Muutama keltainen kuva syksyyn :)