keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ilosaarta ja dekkaria

Viimeisin ja tuorein taidepainotteinen osallistuminen kotinurkkien ulkopuoleiseen maailmaan oli menneen viikonlopun visiitti Ilosaaren festareille Joensuuhun. Antti Tuisku ja mahtava valoshow olivat illan viimeiset lavalla.

Omaa taidetyöskentelyäkin olen harjoittanut. Tuli osallistuttua Dekkarit festivaaleihin yhteisnäyttelyn muodossa Varkauteen. Näyttely on avoinna 15.8. saakka Såltinin salissa Varkaudessa. Paikka on Tyyskänhovin pihapiirissä.

Tein näyttelyyn neliosaisen kokonaisuuden. Alun innoittajana toimi katsomani elokuva Kaasua komisario Palmu. Siitä se sitten lähti mielikuvitus kukkimaan. Huovutuksia, rautalankaa, puuta, vanha juustolaatikko, akryyi- ja puuvärejä sekä tietysti kirjansivuja ja liisteriä yhdistyi dekkariteemaan. Teoksia tehdessä syntyi monia ja monia ajatuksia mm. elämän kulkuun, polkuihin, valintoihin ja rooleihin liittyen. Olen niin hyvilläni, että saan olla näyttelyssä mukana.


Palmu

Rikollisia vai ei...

Sanaton


Teoskokonaisuus

Sanaton


Miten on, onko syyllinen tai syytön? Mikä on osuus tarinassa?

Ei kommentteja: