maanantai 21. elokuuta 2017

Viivojen matkassa

Aikaisin aamulla tai myöhemmin illalla toisten jo nukkuessa liimaannun lehtiöni äärelle. Luonnostelen, värittelen ja voisi sanoa, että doodlailenkin. Hahmot syntyvät monesti aavistamatta viivan viedessä kättä. Minulla on tarve kokeilla minne käsi viivaa kuljettaa ja mitä kuvasta kurkistaa. Arvaamattomuus, luottaminen ja tekemisen riemu inspiroivat.

Ajatus taideopinnoista voimistuu. Ensimmäinen haku onnistui, mutta jouduin perumaan viime syksyn koulutuksen. Jälleen olen asian äärellä. Olen selaillut eri koulutusreittejä ja -paikkoja. Pohdin monimuoto-opiskelun mahdollisuutta tällä erää.

Tämä on jännää aikaa monellakin tapaa. Työkuviot muuttuvat hieman. En oikeastaan vielä tiedä koko kuviota, vaan innolla odotan tapaamisia ja kohtaamisia. Lastenkulttuurikeskus ja opisto antavat jälleen toimintakenttää kierrätyshenkisille ja mielikuvitusta herättäville Miiriksen mielikuvituksen siivillä-taidepajoille ja -ohjauksille. Pidän tästä ideoinnista, materiaalien etsinnästä, mallien tekemisestä ja itse ohjaustilanteista niin pienten kuin isompienkin kanssa.

On suunniteltua viivaa ja kokeilevaa viivaa, ujoa viivaa ja  räiskyvää viivaa. Kaikki viivat kutsuvat leikkiin :) Suosittelen lämpimästi hurahtamaan viivojen vietäväksi.


Viivatyö, jonka myöhemmin väritin.

Pilvilampaat

Kaverukset

Punajuuren liemi antoi kauniin sävyn akvarellipaperille.

Hih ja khih!

Luonnon täti


Doodlaillen du duu pi duu!


Ei kommentteja: