torstai 26. syyskuuta 2013

Syysreissua

On joskus otettava ja arvattava lähteä. Jos arvaa, voi nähdä uutta, jos ei, jäänee näkemättä...
Retki oli nopea, ripeä ja paljon etappeja. Perjantaina aamusta 05 liikenteeseen Lahden kautta Helsinkiin. Helsingistä laivaan illalla ja aamulla jo Tallinnassa. Muutama tunti oli aikaa kierrellä kaupunkia ja iltapäivällä takaisin laivaan. Tallinnan vanha kaupunki sai minut hurmioon. Keskiaikaista tunnelmaa, savipajoja, pikku kahviloita, vanhoja rakennuksia, linnaa, torielämää ja taidegalleriassa visiitti ja paljon ihania käsitöitä! haaveilin jo, että minunkin kauppa voisi olla tuon mukulakivikadun varrella..Niin vei maisema ja miljöö mennessään minut!
Tuliaisiksi haalin mummukan pojalle pienen oman maatuskanuken, jota saa koota omassa kotonaan. Tuo mahdollisuus purkaa ja koota on lasten ja aikuistenkin mieleen, hieno keksintö. Itselleni sain pitkän ja tuskallisen valinnan jälkeen ostettua "varakodin", savisen pikku talon, jonne voi laittaa tuikun sisään. Talot nököttivät hyllyissä odottaen, että pelastaisin ne kaikki...Ajattelin kuitenkin ensin mallata yhdellä ja myöhemmin hakea loput...ehkä seuraavalla, pidemmällä Tallinnan reissulla. Haluan sinne uudestaan!
Kun illasta olimme palanneet laivalla Helsinkiin, vielä ehätimme kuulemaan soitantaa kaupungille. Loppuaika sunnuntaille kului sitten Vantaan puolella tyttären luona. Hieman sielläkin tuli uusia paikkoja ja ihmisiä katsastettua. Hieno reissu kyllä.
Harmilliselta tuntui lähteä takaisin, mieli jäi reissulle tyystin. Toisaalta, paluu antaa mahdollisuuden uuteen seikkailuun:)
Iltaa laivalla ja maisemaa kannelta. Lämmintä ja raikasta !

Tallinnan vanhaa kaupunkia erään ruokapaikan liepeiltä. Ulkoruukut olivat täynnä erilaisia yrttejä.






Paluumatkalla mereltä...

Tähän herraan ihastuu kyllä (Poju)

Matkalta takaisin sinne, mistä lähdimmekin...

Ei kommentteja: