sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syyskuun alkua

Sunnuntain aamu auringolla on höystetty, viileällä kosteammalla ja syksyisemmällä.
Aamun kulkija on herännyt, joskaan kunnolla edes nukahtanut.
Paluu opintojen pariin on saanut mielen ja kehon kuplimaan, välillä pirskahdellen, välillä poksahdellen.
Sekava on hieman kartta, mutta selkenee, kun tarttuu toimiin päättäväisesti...
Puurtaminen omissa nurkissa on muuttumassa taas opintomatkoiksi,  joita olenkin jo haikaillut. Ihmisiä, elämää, happea erilaista ja rikastuttavia kokemuksia reppuun.
pehmeä lasku tai nousu opintoihin tuli viikonlopusta Muurlassa. Taidetyöskentelyt jatkuu toiselle vuodelle. Olen innoissani ja utelias kurkkaamaan lisää tuota maailmaa ekspressiivisin silmin.
Junamatkat saivat mielen virkistymään, heräämään ja muistikirjassa sivuja täyttyi kuvin, ehkä hieman tekstipätkinkin.
Ilmassa on aistittavissa uusia tuulia, joita matkallaan saa haistella ja maistella :)
Mielikuvitus pulputtelee myös omia reittejään tuoden mukanaan  jotain konkreettistakin tuotosta.
Matkalaukkuteatteri nro1 on jo maailmalle lähtenyt ja toista tilausta odottelen.









Ei kommentteja: